maanantai, 12. lokakuuta 2009

SIN1 BIS4

Ennen Seinäjoen näyttelyä päätin lähteä Pennin kanssa meidän tämän vuoden viimeiseen mätsäriin harjoittelemaan hieman kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä. Viime tipassa tein päätöksen lähteä mätsäriin ja otin Pennin laittamisvehkeet kassiin ja lähdin Suvin kanssa "taivaltamaan" kohti Virpiniemeä.

Matka ei ollut onneksi pitkä ja se taittui mukavasti hyvässä seurassa. Koiria oli paikalla suhteellisen mukavasti, erityisesti pentuja oli tullut mätsäriin paljon. Pennin kanssa osallistuttiin vain pieniin aikuisiin, vaikka junior handler houkutti, mutta jätettiin sitten menemättä (onneksi, en olisi millään enää muistanut miten T ja L tehdään).

Jouduttiin oleellisesti odottamaan aika mukava tovi ennen kehään pääsyä, mutta ehdin hyvin saada Penni laitettua kehäkuntoon ja ohessa treenata hieman. Kun vihdoin pääsimme kehään olin ehtinyt jo jäätyä, mutta juoksiessa sitä hieman onneksi lämpeni. Tuomari tykkäsi Pennistä kovasti, mutta Pennin pöytäkäytös olisi voinut olla hieman parempaa. En nimittäin ehtinyt saada Penniä seisomaan pöydällä ennen kuin tuomari jo tuli, joten Penni ei näyttänyt siinä kovin hyvältä. Arvelinkin, että sininen nauha sieltä tulee, mutta tuomarin mukaan päätös oli hankala. Teimme vielä yhdessä edestakaisin liikkeen ja pääsimme sitten kehästä pois.

Sinisten kehässä tuomari yllätti meidät jättämällä meidät jatkoon. Pian huomasinkin, että meitä oli enää kaksi jäljellä ja voittaja piti valita. Ihmeekseni tuomari valitsi meidät sinisten parhaiksi ja jäimme odottelemaan BIS kehää, jossa loppuen lopuksi sijotuimme neljänsiksi hyvin palkinnoin. Penni sai tuomareilta kehut turkista sekä liikkeistä.

Päivä oli kerrassaan mukava ja saimme lisää varmuutta Seinäjoen kehään, joten tästä on hyvä jatkaa :)