maanantai, 20. joulukuuta 2010

Jouluisen maustemixin tohinoita


Seitsemän viikkoa on kulunut. Se meni aivan liian nopeasti! Pennut ovat nyt jo sen ikäisiä, että pikku hiljaa ne lähtevät ilahduttamaan uusia omistajiaan. Minulla tulee jo valmiiksi ikävä niitä! Seitsemässä viikossa ehtii jokaiseen kiintyä. Vaikka ne ovatkin samoista vanhemmista, on jokainen omalla tavallaan ihana! Luonne-erot ovat tulleet entistä selkeämmin esille. Asta on kaikista reippain ja rohkein -jopa uhkarohkea. Se hakee jatkuvasti läheisyyttä ihmisiltä ja on oikein tomerana koko ajan. Se uskaltaa hyppiä aikuistenkin nenille. Myönnetään, että se osaa olla melkoinen riiviökin :D



Aune, josta tulee Lilli taas on paljon rauhallisempi ja vähän ujompi kuin Asta. Se tykkää leikkiä. Astan kanssa niillä onkin usein painimatsi :)


Aimo, jonka tulevat omistajat nimesivät Nemoksi, taas on oikea vekkuli. Vieraiden tullessa häntä heiluu ja korvat painuvat päätä vasten. Välillä se tepsuttelee tosi suloisesti :)

Viime aikoina pennut ovat saaneet paljon uusia kokemuksia. Toissa viikonloppuna ne pääsivät pesulle. Haiskahtivat nimittäin melko pahalle! No ainakin hetken ne tuoksuivat kukkasille :) Kynsisaksiin, trimmisaksiin ja harjaan ollaan myös totuteltu moneen otteeseen. Ensimmäinen automatka tehtiin toissa sunnuntaina, kun ajoimme noin 15 minuuttia mummumme luo. Matka sujui rauhallisesti kevythäkissä nukkuen. Koko kyläreissunkin ajan pennut nukkuivat. Ensimmäinen matkamme kotimme ulkopuolelle sujui siis erittäin hyvin. Se rauhoittikin minua kovasti, sillä viime torstaina ajelimme Eläinklinikalle pentutarkastukseen. Ihana iskäni lähti avukseni :) Eläinklinikka on avattu vasta marraskuun alussa, joten se oli ihan uusi paikka myös meille. Onneksi vastassa oli kuitenkin tuttu eläinlääkäri. Olin todella tyytyväinen Eläinklinikan palveluun. Vastaanottoapulainen tuli laittamaan pennuille silmätipat ja palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Klinikalla oli silmätarkastuspäivä, joten vilskettä ei puuttunut odotushuoneesta. Jopa lähes samanikäiset shelttipennut samalta kylältä olivat yhtäaikaa siellä. Silmätarkastuksen tehnyt eläinlääkäri antoi todella tarkan kuvauksen pentujen silmistä. Ja TATTADADAA: kaikkien pentujen silmät olivat terveet! Miten iloinen olinkaan! Pennut olivat tosi reippaasti koko silmätarkastuksen ajan. Ne eivät paljon vastustelleet. Melkein heti silmätarkastuksen jälkeen pääsimme viereiseen huoneeseen pentutarkastukseen ja sirutukseen. Tytöillä oli kaikki kunnossa! Olin erityisen helpottunut, kun Lillin jalka todettiin hyvin parantuneeksi. Nemolla kuului sydämestä lievä sivuääni, mutta toivotaan, että se häviää iän myötä. Kivekset ovat kuulemma vielä matkalla ja toivottavasti ne löytävät oikeaan osoitteeseen joku päivä! :) Pennut olivat kyllä todella reippaasti. Voi, miten ylpeä sainkaan olla niistä. No ehkä ne pari hätäkakkaa olisi voitu jättää vääntämättä sinne häkin pohjalle, mutta pitäähän sitä jotain muistoja jättää :) Onneksi pentutarkastus on takanapäin. On se aina sen verran jännä paikka!

Pennut ovat saaneet paljon uusia ihmiskontakteja. Viime lauantaina vietimme voimistelujoukkueeni pikkujouluja meillä kotona. Meillä oli kahdeksan 8-10-vuotiasta tyttöä ja kaksi valmentajakaveriani. Silittelijöitä siis riitti. Pennut tykkäsivät, mutta niin myös tytötkin! Samana iltana oli vielä pikkusiskoni synttärit. Pennut ovat kyllä saaneet tottua ihmisiin lapsista vanhuksiin. Ne kyllä suhtautuvatkin ihmisiin avoimesti.

Pennut ovat saaneet olla paljon vapaana alakerrassamme. Toki niiden pitää olla koko ajan valvovan silmän alla, sillä koskaan ei tiedä, mitä nämä veijarit saavat päähänsä. Öisin ja kun ketään ei ole kotona, ne ovat pikkuveljeni huoneessa. Onneksi olen aamuvirkku, sillä pennut heräävät tai herättävät joka aamu ennen kuutta. Asta ilmoittaa joka aamu kimeällä ja erittäin kuuluvalla äänellään, että on aamupalan aika. Sitten niiden pitää päästä huoneesta pois. Aamuvillit kestävät tunnista kahteen.

Sofi on muuten ollut näiden pentujen kanssa paljon suopeampi kuin viime pennuille. Tuntuu, että siitä on itsekin tullut pentu. Viimeksi, kun se päätti lopettaa imettämisen, se kyllä piti huolen, että nisissä ei enää sitten roikuta. Nyt se antoi niiden imeä paljon pidempään. Se on myös leikkinyt pentujen kanssa, mitä se ei viimeksi tehnyt. Niin se kokemus tuo varmuutta. Sofi on kyllä selviytynyt hienosti äidin roolissaan!

Tässä muutama uunituore video pentujen touhuiluista.

Tässä pennut ovat saaneet ihmeteltäväkseen aktivointipallon. Yhteistyö kunniaan ja pallo pyörimään. Nopein nappaa herkut suuhunsa :)

Pennut aktivointipallon kimpussa from Iina Hautala on Vimeo.



Tässä videossa pennut painivat ja leikkivät leluillaan:

Pentujen leikit from Iina Hautala on Vimeo.



Ja meno sen kuin kovenee:

Pennut riehuvat from Iina Hautala on Vimeo.



Tässä pennut saivat ratkaistavakseen arvoituksen: vessapaperirullan sisään oli piilotettu jotain hyvin herkullista. Tätäkin pulmaa ratkottiin yhteisvoimin:

Pulmallinen arvoitus from Iina Hautala on Vimeo.




Pennuille mietittiin pitkään virallisia nimiä. Halusin nimien liittyvän jollain tavalla toisiinsa. Mielessä pyörivät talveen ja jouluun liittyvät nimet. Ovathan ne nyt ajankohtaisia. Pitkällisten pohdiskelujen jälkeen nimien teemaksi päätettiin jouluiset mausteet. Cinnamon ja Ginger pomppasivat heti mieleen, mutta kolmatta sai miettiä vähän pidempään. Lopulta sekin keksittiin: sahrami eli Saffron. Kuka on kukin, oli vielä päätettävänä ja niinhän se sitten meni, että Astasta tuli Cinnamon, Lillistä Ginger ja Nemosta Saffron. Jouluinen maustemix on valmis! Tuoksuupa hyvälle! :)

3 kommenttia:

  1. Voi että mitä söpöliinejä pennuista on varttunut. Oikeita hurmureita kaikki. Paljon onnea pennuille niiden uusiin koteihin.

    Saimme tänään postissa lähettämäsi joulukortin, paljon kiitos siitä. Se oli todella hieno loruineen ja kuvineen :) Kortin perusteella arvelin, että trikkityttö jää sinulle itselle toiseksi koiraksi..? Sofi saakin sitten aika hauskan uuden kaverin.

    Itse en ikinä ehdi lähettää joulukortteja kenellekään, kun aherran niin paljon kaikkien muiden jouluvalmistelujen parissa, joten laitanpa toivotukset tähän kommenttiin. Eli oikein ihanaa joulua ja paljon onnea uudelle vuodelle 2011. Sekä Sennalta tietysti paljon iloisia hännänheilutuksia :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja edellisestä unohtui vielä, että keksitte pennuille kyllä tosi kivat viralliset nimet. Sopivat oikein hyvin joulun alla syntyneille pienille karvapalleroille :)

    VastaaPoista
  3. Vuokko, Lilli ja NekkuDec 26, 2010 01:18 AM

    Aivan mainioita videonpätkiä pennuista. Suu venyi korviin saakka ja pääsipä muutaman naurunhörähdyskin niitä katsellessa. Kiitos videoiden esillelaitosta ; )
    Onnea myös terveistä pennuista, mikä sen parempi joululahja kasvattajalle!
    Kyllä näillä pennuilla on hyvät lähtökohdat lähteä kotipesästä maailmaa valloittamaan : )

    VastaaPoista