11 vuotta sitten Silimen-kenneliin syntyi neljän pienen sheltin värikirjo. Oli mustavalkoista, tricolouria ja merleä. Ylpeänä äitinä toimi kaunis tricolour narttu Cabone's Lady Awidienne, joka vielä vuonna 2009 pyörähti viimeistä kertaa näyttelykehässä. Pentueen upea isä oli shelttihistorian kautta aikain upein merle-uros Silimen Blue Tarzan.
| Lempi ja Siiri vuonna 2001 |
Tänään on kulunut siis jo yksitoista vuotta siitä, kun meidän perheen ensimmäinen sheltti Siiri syntyi. Sitä kysyy itseltään miten aika on kulunut näin nopeaa? Vastahan me haimme Oulunsalon lentokentältä tuon kauniin pienen pennun. Siiriä katsoessa ei näy vuosista jälkeäkään, energiaa on edelleen saman verran kuin nuorenakin, ainoastaan valikoiva kuulo on parantunut vuosien saatossa (ks. lenkillä ei aina välttämättä tarvitse kuulla käskyjä, mutta auta armias, jos ruokapussi rapisee!).
Siiri ansiosta rakkautamme shetlanninlammaskoiria kohtaan on kasvanut. Ilman Siiriä tuskin olisi tullut Lempiä, Adolfia, Sofia, Penniä ja Astaa. Siiri on opettanut meille paljon shelteistä; kuinka ihanan kätevä ja upea rotu se on, vaikka haasteitakin riittää varmasti.
Vaikka näyttelykoiraa Siiristä ei tullut sen korkeuden vuoksi, niin Siiri on ollut näiden vuosien ajan ihanaa lenkkiseuraa. Nuorempana se sai pyörähtää myös agilityssä, josta se jäi kuitenkin varhaiseläkkeelle varsin aikaisin. Edelleen Siiri nauttii pitkistä lenkeistä jäällä ja keppien järsimisestä. Siiri on ollut aina muuten varsin terve koira ellei muutamaa pientä haaveria lasketa. Kerran se jyrsi keppejä niin paljon, että tikku jäi törröttämään suuhun ja se piti ottaa nukutuksen avustamana pois. Muuten Siiri on ollut helppo ja perusterve koira. Sillä on kerran vuodessa järjetön karvanlähtö, mutta turkin laadun takia siihen ei takkuja helposti tule.
| Siiri 3.4.2011 Letoniemellä shelttilenkillä |
Luonne Siirillä on edelleen yhtä villi kuin aiemminkin. Sitä ei iän rasitteet paina ollenkaan!
Toivottavasti saamme viettää ikinuoren muorin kanssa vielä monia yhteisiä vuosia ja unohtumattomia hetkiä!
Onneksi olkoon rakas shetlanninlammaskoiramme, Siiri!


Onnea Siirille ja omistajille sekä paljon lisää yhteisiä vuosia.
VastaaPoista