Meidän Penni osaa yllättää. Ensimmäisen kerran se yllätti minut pentuna puomilla, se oppi sen hyvin nopeasti. Toisen kerran se yllätti, kun vetäisi pisimmän korren näyttelyssä ollessaan ROP ja RYP3. Kolmas kerta oli erkkarissa kun sinivalkoinen rapsahti tiukalta tuomarilta. Nuo yllätykset ovat ihania, mutta eivät mitään siihen verrattuna miten Penni yllätti kasvattaja-Sirkan, minut ja muut ihmiset tiistaina!
Tiistai aamupäivä alkoi tavalliseen tapaan Silimen-kennelissä. Koirat pissalle, Penni katseli telkkaa Sirkan kanssa ja Sirkka lähti töihin klo 11, Pennin ollessa tavanomaisen rauhallinen tyttö. Ei merkkiäkään siitä, että kun Sirkka seuraavan kerran astuu ovesta sisään häntä odottaisi onnellinen emo ja viisi pientä pentua!
Niin kuitenkin kävi. Tämä tyttö yllätti taas meidät! Penni oli synnyttänyt yksin viisi pentua alta kolmen tunnin. Vielä klo. 11, Sirkan lähtiessä töihin, merkkiäkään siitä, että pentuja olisi tulossa ei näkynyt. Ei petaamista, polttoja/supistuksia tai levottomuutta. Pelkästään iloinen Penni.
Sain puhelun Sirkalta tiistai-iltana, että arvaappas miten tämä sinun neiti nyt yllätti! Olin varmaan järkyttyneen kuuloinen, kun kuulin millaisen satsin se sieltä oli yksin maailmaan saattanut!
 |
| Ensimmäinen kuva pennuista on valitettavasti kännykkäkameralaatua, mutta kuitenkin tässä pennut muutaman tunnin ikäisinä. Kuva S-L Metso. |
Viisi pentua. Yksi tricolour uros, yksi merle uros, trikki narttu ja kaksi merle narttua. Kaikki hyvinvoivia pieniä tuhisijoita. Yksi pennuista oli vähän pienempi kuin muut ja sitä piti hieman lämmittää, mutta senkin elämän alkutaival on alkanut hyvin! Pentujen painot jakautuivat välille 100-170g. Painoa on tullut tasaisesti lisää näiden kuluneiden päivien aikana.
 |
| Pennut vuorokauden ikäisinä. Kuva: S-L Metso. |
Tästä kuvasta voi huomata, että aina ei käy tasan onnen lahjat värityksen kanssa. Saatiin nimittäin yksi hyvinkin mustavoittoinen poitsu! Maltan tuskin odottaa millainen tuosta väristä tulee, kun turkki kasvaa :D. Varmaan aika koomisen söpö. Toinen merle-nartuista on vähän likaisemman värinen, mutta väri kirkastuu varmasti ajan myötä. Kolmannella on jo kirkkaampi väri! Mustat ovat ihanan mustia.
 |
| Kuva: S-L Metso. |
Pääsen itse lauantaina näkemään tämän ihanan katraan, kun suuntaan Sirkalle käymään Villen kanssa.
Silloin sitten viimestään lisää kuvia!
Mulla on Röllin pentu kanssa ja siihen pentueeseen syntyi myös yksi todella musta trikkityttö. Tämä taitaa olla kolmas pentue viime aikoina, johon on syntynyt ihan mustan musta trikki. Jännä sattuma kyllä. Onnea pennuista! Luonto on kyllä mahtava: osaa järjestää asiat niin kuin niiden kuuluu mennäkin.
VastaaPoistaVau, Penniltähän näyttää sujuvan nuo mammahommat upeasti. Ja, vielä mikä mahtava määrä pentuja. Onnea ja tsemppiä pennuille niiden ensitaipaleelle :)
VastaaPoistaOnnea pentusista! Kerrassaan ihania! :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon! :)
VastaaPoista