Esittely

Olemme Anni ja Iina, 17- ja 18 vuotiaat koiraharrastajat Oulun kupeessa Kellossa. Olemme asuneet täällä reilut kuusi vuotta. Talossamme asuu tällä hetkellä sheltit Penni, Sofi & Adolf. Äitillämme asuu Miina-collie ja Siiri-sheltti. Olemme olleet onnekkaita, sillä olemme saaneet elää koirien kanssa koko elämämme ajan, meidät on siis aivopesty koiratouhuihin ennen kuin sitä edes tajusimme, siitä saamme kiittää äitiämme :). Nykyisistä koiristamme huomanneekin että erityisesti paimenkoirat ovat lähellä sydäntämme. Ei ihme, sillä ensimmäiset koirat joihin saimme kumpikin tutustua, olivat pumit Cilla ja Nelli.

Vuosi 1992, Cilla & Iina kotona Oulussa

On meillä kokemusta toki myös muistakin roduista. Ensimmäinen bullmastiffi tuli taloomme vuonna 1998. Äiti ihastui rotuun niiden lutuisen olemuksen takia. Bullmastiffirouvamme Tyyne ja Lyyli mitä mainioimpia ensimmäisiä koulutuskavereita. Paljon niitä ei tarvinut motivoida, temput tehtiin helposti ruuan voimalla. Tyynen kautta tutustuimme myös koiranäyttelymaailmaan. Valitettavasti rotu oli liian sairas, joten nykyään talostamme ei löydy enää bullmastiffeja.

Ensimmäinen sheltti meille tuli vuonna 2000. Nimesimme tämän ihanan ja kiltin neidin Siiriksi. Siiristä voimme vain tuhannesti kiittää Sirkka-Liisa Metsoa, Sirkan ansiosta talossamme on tällä hetkellä neljä ihanaa shetlanninlammaskoiraa. Myös Siirillä oli osuutensa tähän. Sen luonne ihastutti meidät meidän mielestämme maailman parhaaseen rotuun. Ei mennyt kuin alle vuosi, kun toinen sheltti asteli Siirin kaveriksi taloomme, ihana mustavalkoinen Lempi. Lempi ja Siiri olivat kuin yö ja päivä. Kun Siiri oli rauhallinen ja ihmisrakas, Lempi oli vilkas ja hieman arka. Valitettavasti rakas koiramme Lempi on koirientaivaassa, mutta onneksi Lempi jätti meille ihanan jälkeläisen - Adolfin, joka ilahduttaa edelleen päiviämme :).

Toukokuu 2008, Anni & Miina collieyhdistyksen Match Showssa
 
Vuonna 2004 meille saapui ensimmäinen pitkäkarvainen collie Danlyn Memory Trace "Miina", kaunis ja iloinen blue merle upeista vanhemmista!

Koiranäyttelyissä käymme muutaman kerran vuodessa, mutta emme ota harrastusta liian vakavasti. Anni on harrastanut junior handleria mukavalla menestyksellä joista kirkkaimpana loistaa Oulun kansainvälisenkoiranäyttelyn nuorempien korkein paikka ja Oulun seudun piirinmestaruus. Anni handlaa myös rotukehässä tarvittaessa muidenkin koiria hän on handlannut esimerkiksi kerrynterriereitä, shelttejä ja pitkäkarvaisia collieita. Agilityssä käymme, kun kursseilla on tilaa ja tokoa treenaamme ehtiessämme silloin tällöin. Koirien ohella tärkeä harrastus meille on joukkuevoimistelu. Iina harrasti sitä 8 vuotta ja Anni on joukkueessa mukana nyt kymmenettävuotta, joten harrastus on erittäin lähellä sydäntämme. Valvennamme yhdessä 8-10-vuotiaiden kilpajoukkuetta sekä Anni aloittaa ihan pienten tyttöjen satujumppaohjaamisen syksyllä 2010. Voimistelua siis harrastetaan maton ulkopuolella ja matolla ;)

Kissoja unohtamatta, meillä on ollut niitä 11 vuotta. Kissat ovat mukavia lemmikeitä ja kissoilla tulee myös tulevaisuudessa olemaan sija elämässämme.

Iina valmistui vuonna 2010 ylioppilaaksi. Anni opiskelee Kaukovainiolla liiketalous puolella merkonomiksi.

 Ylioppilas Iina ja Adolf, Sofi ja Penni

Tulevaisuudessa shelteillä ja collieilla on sija elämässämme. Meille on syntynyt myös kaksi pentuetta. Koiramme ovat meille todella tärkeitä, ne ovat meille harrastuskavereita, mutta ennen kaikkea parhaita ystäviä.